torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi Vuosi ja uudet kujeet!

Tuleva uusi vuosi näyttää nyt kiireiselle meillä näillä näkymin. Ajaa hurauttelin aamulla eläinlääkärin vastaanotolle Atsan kanssa. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen, ettei mitään siellä mahassa tule näkymään. Onneksi luulo oli väärä. Ensin eläinlääkäri tokaisi, että kyllä tämä on tiine, mutta pentuja tulee vain yksi. No hetken tutkittuaan rupesi penneleitä löytymään lisää ja lopputulema oli, että jopa 6-7 voisi olla syntymässä. Tämä lukema saattaa vielä muuttua, kun osa sikiöistä voi imeytyä elimmistöön, kun vahvemmat sikiöt ottavat oman kasvutilansa. Nyt mamma saa keskittyä vaan mahan kasvattamiseen ja vauvojen tuloon. Tästä on mukava aloittaa Uusi Vuosi 2016! Jännittävää aikaa siis eletään.

 Bertan kanssa käyn kehässä tamminäyttelyssä, joten se on ihan kivaa vaihtelua tähän arkeen. Tamminäyttelyyn oli ilmoittautunut lappalaisia peräti pennut mukaan lukien 85 kappaletta. Tuomari oli myös muuttunut niin, että pennut ja junnu- sekä nuorten luokan nartut eli Bertankin arvostelee toinen tuomari eli Katja Partanen. No käydäänpä kokeilemassa, miten neiti osaa käyttäytyä kehässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti