tiistai 9. syyskuuta 2014

Pentula lähes tyhjä

Viimeviikko oli todella kiireinen omien opintojen ja pentujen lähdön takia, joten en ehtinyt tehdä päivitystä tänne blogiin. Lisäksi lauantaina kävin hakemassa Pyhännältä Iitan meille kasvamaan, joten hurakkaa on piisannut. Tämäviikko on mennyt omien koirien lisäksi kaverin koiria ja koiranpentuja hoidellessa. Täystyöllistettynä tätä hommaa on saanut pyörittää :) Jokatapauksessa mukavaa on ollut.

Viimetorstaina, kun pennut täyttivät 7 viikkoa, meiltä lähti Nogah ja Peku maailmalle. Seuraavana päivänä oli sitten vuorossa Ruka. Bertta oli melko ihmeissään, kun veljet hävisivät yksi kerrallaan ja Rukan pois lähdettyä olikin edessä melko levoton yö. Lauantaina päätin ajella Pyhännälle hakemaan Iitaa, joka oli täyttänyt viime keskiviikkona 7vk. Alunperin ajattelin, että haen sen vasta 8 vk ikäisenä, mutta Bertta kaipasi kaveria, ja viikonloppu oli sopivasti edessä, joten koirat ehtisivät tutustua ennen seuraavaa viikkoa hyvin toisiinsa. Iita matkusti lähes koko matkan rauhallisesti ja meille tultua vein sen tutustumaan meidän koiriin. Bertta ystävystyi Iitan kanssa välittömästi ja leikki alkoi heti ulkona. Atsa haisteli pentua ja vähän ihmetteli, mikäs tämä pentu oikein on, kun haju on outo. En antanut Atsan olla Iitan kanssa pitkää aikaa, että saa tutustua paikkaan rauhassa.


Iita emänsä Sylvin kanssa, ennen lähtöä uuteen kotiin

 Seuraavana päivänä Atsa kohteli Iitaa ja Berttaa ihan niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut ja uusi pentu olisi aina ollut hänen pentu. Tutustumisvaihe meni onneksi kivuttomasti ohi. Tänään kävin jo koko porukan kanssa pienellä lenkillä ja Iita seurasi meitä kuin vanhat tekijät. Iita on kyllä luonteen puolesta täysi kymppi, eikä Berttakaan mikään hullumpi ole. Bertta on luonteeltaan rohkea ja itsenäinen, kun taas Iita on hyvin nöyrä ja pehmeä. Arkoja nämä eivät ole ollenkaan, mikä on hyvä merkki. Bertta lähtee uuteen kotiin perjantaina, joten sitten minulle jää vain Atsa ja Iita kotimieheksi. Pesästä lähtenäiltä pennuista on kuulunut hyvää palautetta ja kovasti pojat ovat opetelleet jo koirien tavoille. Tsemppiä uusille koiranomistajille ja heidän lappalaisilleen :) Näistä tenavista kuullaan vielä!

P.s Peku puuttuu kuvista, mutta eiköhän me vielä saada hänestäkin kuvapäivitystä :)


Nogah uudessa kodissa Vuokatissa.
 Kuva: S. Lambert

Ruka asustaa Paltamossa.
Kuva:S. Hämäläinen



Bertta touhuaa vielä kotona

Iita jää meille kotiin Vuokattiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti