sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Pentutilaus tehty

 Eilen lähdettiin Atsan kanssa iltamassa kohti Siilinjärveä. Olin päivällä soitellut labraan progesteronista tuloksia ja sieltä ilmoiteltiin, että yrittämään voisi lähteä. Niinpä päätin lähteä kokeilemaan astutusta. Perillä päästin Atsan autosta ja heti neiti ryntäsi häntä hulmuten tulevan sulhonsa luokse häkille. Ajattelin, että katselkoot toisiaan häkissä vapaana, niin eipä aikaakaan, kun pariskunta oli jo nalkissa. Siinä ei paljoa ehditty tuumata, kun pideltiin jo koiria paikallaan.

Pariskunta tositoimessa


Tänään tulin vielä uudelleen Siilinjärvelle kokeilemaan Atsan kanssa olisiko meillä vielä juoksu millä mallilla. Onni pörhisteli itseään komeana häkissä ja Atsa oli aivan myyty sulhostaan. Ei tarvinnut taas paljoa odotella, kun koirat nakottivat peput vastakkain. Ajattelin, että tämä taitaa jo riittää ja menimme Martan kanssa sisälle papereiden kirjoitteluun. Atsa tuli myös sisälle, kun autossa oli niin kuuma odotella. Siellä neiti halusi kovasti rapsutteluja ja taisi Onnin puruluutkin mennä parempiin suihin. Ulkona päätettiin ottaa vielä pariskunnasta kuvia, niin Onnilla näytti vielä olevan virtaa jäljellä. Päätin vielä laittaa Atsan Onnin häkkiin, että saavat vielä leikkiä hetken, kun olin varma, ettei ne muuta jaksa enää tehdä. Mitä vielä! Koirat leikkivät jonkin aikaa ja kohta oltiin taas nalkissa. Täytyy myöntää, että Onni oli kyllä nimensä veroinen uros :) Nyt sitten vain odotellaan, mitä tästä rakkauden täyteisestä hetkestä  kehkeytyy. Pentutilaus on pistetty alulle :)

Hääkuva

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva, kun olet ruvennut pitämään tätä blogia; täältä voi kätevästi käydä lukemassa teidän kuulumisia! Hienoa, että astutustouhut sujuivat niin mallikkaasti. Rapsutuksia Atsalle, ja toivotaan, että massu rupeaisi pyöristymään - täällä pidetään kyllä kovasti peukkuja pystyssä! T: Anna

    VastaaPoista