tiistai 1. joulukuuta 2015

Talvi ja joulu tulla jolkotteli

Joulukuu tulla tupsahti.. Sivujen päivittämisestä onkin kulunut taas hurjasti aikaa.. Koirarintamalla on ollut aika seesteinen aika. Meillä oli syksyllä Iitalla ihan armoton karvanlähtöaika ja tyttö näytti enemmän rotalle kuin lappalaiselle. Paremmin en voi Iita kuvata :(  Atsa pudotti karvaa useaan otteeseen ja edelleen pohjavillaa lähtee. Iita on onneksi alkanut jo kasvattaa turkkia ja näyttää pikkuhiljaa taas ihan koiralle! :) Tamminäyttelyyn on suunnitelmia ilmoittaa ainakin Bertta. Iita on harkinnassa lähdetäänkö sinne pyörähtämään. Jalostuspäivän näyttelyt on myös mietintämyssyn alla.

Tällähetkellä molemmat tytöt ovat kovasti juoksussa ja Atsa on menossa näillä näkymin sulhon luokse. Odottelin Atsan juoksua myöhemmälle joulukuuta, mutta yllätys oli tänään kun huomasin senkin olevan nyt juoksussa. Iita aloitteli pariviikkoa sitten, joten tässäpä sitä on sitten ihmettelemistä milloin Atsa on aloitellut. On niin pimeää ulkona, että tarkkailu ulkotarhassa on aika hankalaa. Täytyy huomenna soitella elukkalääkärille progetestistä, että tiedetään missä sitä ollaan nyt menossa. Toivotaan, että tuurit olisivat kohdillaan. On myös mahdollista, että pitäisi heti lähteä uroksen luokse. Työn takia se ei tahdo olla niin helppoa, kun Ouluun asti pitää huristaa täältä Vuokatista. Nappe eli Lecibsin Kuvio olisi siellä odottelemassa innokkaana morsmaikkua. Napella ei ole aikaisempia jälkeläisiä, joten ensikertalainen uros on kyseessä.


Nappe-sulho odottelee morsianta


Atsan poika Ruka H. Bakkasukko laitteli tässä vähän aikaa sitten viestiä Paltamosta. Ruka on ryhtynyt tosissaan tassuterapiakoiraksi vanhusten palvelutalossa ja siinä toimessa poika toimii oikein hyvin. Mummut ja papat tykkää rapsutella Rukaa ja Ruka toimii luonnostaan rauhallisesti ja luotettavasti heidän parissa. Rukassa on ainesta jatkaa kaverikoiraksi asti, joten se on oikein hieno asia! Tsemppiä Ruka ja Riina!



Ruka nuorena poikana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti