sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Iitan ja Bertan ensimmäinen mätsäri

Tänään se sitten tapahtui.. Iita ja Bertta kävivät elämänsä ensimmäistä kertaa kehässä pyörähtämässä, kun kävimme Kajaanin Seurakoira- ja terrierikerhon eli KSTK:n järjestämissä leikkimielisissä Match Showssa Kajaanissa. Viikonloppuna oli myös lauantaina mätsäri Kajaanin Pallohallilla, mutta minun selkä oikutteli sen oloisesti, etten uskaltanut lähteä sinne riskeeraamaan. Pallohallissa oli ollut paljon pentuja, muistaakseni peräti 50, joten vilske oli ollut sen mukaista. KSTK:n pikkuhallissa pentuja oli ilmoittautunut yli 20, joten sielläkin oli ihan mukavasti porukkaa ja eri kokoisia/ikäisiä koiria. Lappalaisia pentuja oli mukava edustus mukana, kun Kajaanilaisesta Kolme Veetä-kennelistä oli mukana meidän lisäksi Fanni ja Fredi. Tuomarit olivat aivan ihmeissään ja kyselivät, että onko nämä koirat kaikki samasta pentueesta, kun ovat niin samannäköisiä ja kokoisia :)

Kyllä minua hieman jännitti, miten nämä meidän riiviöt käyttäytyvät kehässä, kun treenaaminen on jäänyt vähemmälle. Bertta liikkui tosi hyvin, mutta vielä seisomisessa on petrattavaa. Neiti ei malttanut kauaa seisoa paikallaan, kun istuminen olisi ollut mukavampaa. Se sai kuitenkin hienoista liikeistä punaisen nauhan, joten siitä olin erittäin tyytyväinen. Iitaa taas olisi kiinnostanut kehässä oleva kaveri, mutta hyvin se kuitenkin liikkui kehässä ja malttoi seisoakin ihan nätisti. Häntä pysyi liikkeessä ja seisoessa hienosti selällä, joten molemmat tytöt olivat oikein reippaita esiintyjiä. Tuloksena Iitallekin tuli punainen nauha. Jipii!

Punaisten kehään tuli sitten Iita ja Bertta yhtä aikaa esiintymään, joten onneksi sain Iitalle handlerin esittämään, kun itse esitin Bertan. Kolme Veetä kennelin Fannikin oli samassa kehässä, joten hienosti olivat lappalaiset pärjänneet. Fredi esiintyi tottuneesti sinisten kehässä, joten sielläkin oli lappalaisedustus mukavasti esillä. Sijoituksia meille ei tänään tullut, mutta kokemusta tuli sitäkin enemmän. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin tyttöjen kanssa. Vielä hieman treeniä, niin kyllä molemmista tulee helppoja esitettäviä.

Mätsärin päätteeksi kävin Kolme Veetä-kennelissä tutustumassa Oonan ja Aulin koiriin Kennel Kolme Veetä. Bertta ja Iita saivat riehua 1,5 tuntia Fannin ja Fredin kanssa pihamaalla. Kyllä siellä riitti vilskettä. Kyllä tytöt olivatkin sitten tosi väsyneitä. Bertta lähti sijoituskotiinsa lepäämään ja me suuntasimme kohti Vuokattia. Olipa vauhdikas päivä!

Muutamia kuvia räpsittynä kotoa tältä viikolta, kun Bertta oli meillä hoidossa tämän viikon ajan. Kovasti tyttö kehittyy koko ajan. Iitakin kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa.



Bertta


Iita ja Bertta



Iita näyttelyreissun jälkeen


Kyllä nyt ramasee..

2 kommenttia:

  1. Oi kun Iita on kasvanut. :) Velipojalta terkkuja.. paljon samaa näköä sisaruksissa.

    VastaaPoista